torstai 7. toukokuuta 2020

Kevätaskareita

Heissulivei!

Kevään aikana olemme harjoitelleet ahkerasti saksilla leikkaamista sekä askarrelleet.

Haluaisimme jakaa teille muutamia asioita, joita olemme tehneet ja mitä voi myös kotona testata halutessaan.

Saksilla leikkaaminen on ollut toiminnassamme läsnä ja on harjoittanut lapsilla hienomotorisia taitoja. Saksilla leikkaamista harjoittelimme tekemällä ryhmäämme viirit vanhan karttakirjan sivuista. Lapset innostuvat tästä ja harjoittelimme saksilla leikkaamista myös silppuamalla karttakirjan jäänteitä.


Saksilla leikkaamisen harjoittelun yhdistimme myös keppihevos-projektiin.
Teimme lasten kanssa keppihevoset, joiden harjaa he saivat saksilla leikata.
Keppihevosien myötä lapset ovat kerryttäneet hurjan määrän laukka- ja juoksuaskelia leikkien lomassa. Keppihevosien kanssa on myös hypitty esteitä.




Oman keppihevosen voi helposti tehdä myös kotona. 
Siihen tarvitset:
Kepin
Villasukan
Pumpulia (tai jotain muuta pehmeää täytettä)
Lankaa sukan kiinnittämiseen
Napit silmiksi
Huopaa tai jotain kangasta hevosen harjaksi

Osia voi ommella tai liimata kiinni toisiinsa. Me käytimme kuumaliimaa.

Keppihevosten lisäksi olemme askarrelleet lasten kanssa myös aistipullot.


Nämä pullot toimivat myös meidän vappuhuiskina.
Jokaisesta pullosta tuli täysin erilaiset ja pullojen värit ja glitterit pääsivät oikeuksiinsa auringon valossa.
Aistipullot on helppotehdä myös kotona. Me teimme pullot Leikkileikkinä blogin mukaan ja käytimme kirkasta liimaa (toinen vaihtoehto on babyoil). (https://leikkileikkina.com/glitterpullo-rauhoittumisen-avuksi/)


Tälläistä tällä kertaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti